Oletteko te Suomen reiluin luokka 2017?

Supersuosittu laulaja Antti Tuisku tulee tänä vuonna vierailemaan Koululaisen kutsumana Suomen reiluimmassa luokassa. Se voi olla sinun luokkasi, jos innostutte mukaan 12. kertaa järjestettävään Koululaisen Reilu luokka -kisaan.

Miten mukaan?

Osallistuminen on helppoa. Kilpailla voivat kaikki Suomen alaluokat. Reilu luokka -kilpailussa on kolme tehtävää, jotka luokkalaiset tekevät yhdessä syksyn aikana. Reilu luokka -kisassa on myös yksilösarja, jonka voittaja palkitaan hienolla tuotelahjalla.

Miten kilpaillaan?

Reilu luokka -kisan tavoitteina on edistää reilua meininkiä koulussa, parantaa luokkien yhteishenkeä, vähentää kiusaamista sekä lujittaa oppilaitten välistä yhteistyötä. Tehtävien tarkoitus on myös ruokkia koululaisten luovuutta ja tuoda yhdessä tekemisen iloa. Tänä vuonna tehtävien teemana on tietenkin Suomi 100 vuotta.

Tehtävien aiheet

1. Meidän luokan tunnari
Esittäytykää omalla tunnussävelmällänne, -räpillänne tai runollanne. Voitte palauttaa kilpailutyön nauhoitteena, videona tai kirjoitettuna ja kuvitettuna versiona.

2. Meidän luokka matkalla 100-vuotiaassa Suomessa
Lähtekää mielikuvitusmatkalle! Mihin menette ja mitä kohtaatte? Dokumentoikaa matkanne haluamallanne tavalla: matkapäiväkirjana, matkaohjelmana, taideteoksena, sarjakuvana…

3. Suomen 100-vuotissyntymäpäiväjuhlat
Järjestäkää Suomelle syntymäpäivät omassa luokassanne ja kertokaa niiden vietosta haluamallanne tavalla.

Tehtävien palautus

  1. tehtävä lähetettävä viimeistään 7.9.2017 (postileima / sähköpostin lähetyspäivä)
  2. tehtävä lähetettävä viimeistään 28.9.2017 (postileima / sähköpostin lähetyspäivä)
  3. tehtävä lähetettävä viimeistään 19.10.2017 (postileima / sähköpostin lähetyspäivä)

Tehtävät voi palauttaa parhaaksi katsomassaan muodossa, ja palautus voi sisältää linkkejä aineistoon.

Valmiit tehtävät lähetetään Koululaisen toimitukseen postitse tai sähköpostitse tehtäväkohtaisen aikataulun mukaisesti.
Postitse osoitteeseen: Koululainen, Reilu luokka 2017, 00015 Otavamedia
Sähköpostitse osoitteeseen: reiluluokka@otava.fi.

Muistakaa lähettää mukaan yhteystietonne: koulun nimi ja luokka, opettajan nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja postiosoite.

Yksinkin voi osallistua

Jos luokkasi ei tänä vuonna innostu kilpailemaan, voit osallistua kilpailuun yksin yksilösarjassa. Palauta tehtävät määräaikoihin mennessä samoin ohjein kuin luokat, niin olet mukana kisaamassa tuotepalkinnoista.

Palkinnot

Kaikki kolme tehtävää ajallaan palauttaneet luokat ovat mukana kisassa pääpalkinnosta eli Antti Tuiskun vierailusta luokassa.  Lisäksi jokaisessa tehtävässä parhaaksi arvioitu luokka saa hauskan ja innostavan palkinnon. Ensimmäisen tehtävän voittava luokka saa Tacticin upean kahdeksan pelin pelipaketin, toisessa tehtävässä menestyneen tehtävän luokkalaiset saavat kukin hauskan kirjauutuuden Koiramäen Suomen historia, ja kolmannen tehtävän voittajat pääsevät lähimpään Finnkino-teatteriin katsomaan Paddington 2 -elokuvaa.

Yksilösarjan voittaja palkitaan tuotepalkinnoilla.

Pääpalkinto ratkeaa loppuvuodesta, jolloin sovitaan myös Antti Tuiskun vierailusta voittajaluokassa.

Kysyttävää? Lähetä sähköpostia osoitteeseen reiluluokka@otava.fi.

Lähtekää mukaan innostavaan kisaan ja pitäkää samalla luokkahenki korkealla!

 

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti